tiistai 25. marraskuuta 2014

Lapsen oikeuksien päivän viettoa Kartanonkosken koululla



Torstaina 20.11. vietettiin Lapsen oikeuksien päivää. Koulun pihassa oli lippu salossa, ja luokissa oli päivän teemaan liittyvää ohjelmaa. YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 25 vuotta, ja päivää tuotiin esille runsaasti myös mediassa.

Päivää juhlistettiin järjestämällä koululla kahvila (tosin ilman kahvia). Myynnissä oli vanhempainyhdistyksen aktiivien sekä luokkien 7A ja 5C vanhempien ja oppilaiden leipomia herkkuja. Myyntiapuna olivat myös reippaat kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset tukioppilaat. Mokkapalat oli tälläkin kertaa myyjäisten takuuvarma hittituote. Luokat kartuttivat retkirahastojaan, ja yhteisestä myyntituotosta lahjoitettiin osa Unicefille. Suuret kiitokset kaikille kahvilan järjestelyissä mukana olleille oppilaille, vanhemmille ja opettajille!


Lahjoitus Unicefille oli noin 160 euroa - tällä summalla Unicef hankkii koulutarvikkeet opettajalle ja 40 oppilaalle eli school-in-a-box-paketin, jonka turvin koulunkäynti voi jatkua myös katastrofialueilla. Lisätietoja löytyy Unicefin sivuilta.